En niijen kere, muan ken jätti
Reviteltäväkse rozvoloil.
En kuule heijän imartandua,
Mä anna en heil pajoloi.

Mul ajettuu on žiäli ainos,
Ku vangi on häi, voimatoi.
On pimei, kualikku, sun matku,
Dai leiby vieras löyhkäž on.

Tiä sagies savvus tulipalon
Myö nuoruzijän agjaten
Ni yhty iškuu iččehespäi
Ved emmo bokkah eistellyh.

I tiijjämmö, što hinnas myöhäs
Ned joga čuasut prostitah…
Ei rahvast’ ole kyyneltömbiä,
I pöyhkehembiä, prostoimbua.
1922