Kui nygyzin šuoriuduu viizas Oleg
Hozuaroile julgeil tazuamah;
Kai hierut da pellot hävittäjien
Häi polti da veiččilöih pani;
Družinanke harniškasTsaregruadan
Knäz’ paikkua myö ubehel on ajamas.

les ruhtinahan mecäspäi pimiehkös
On tiedoiniekku vastah tulluh,
Perunan vai yhten ies painau häi piän,
Tiedoloin tulijoin tuoju –
Gadaindas da malitus, elänyh vet.
I lähenöy luo tiedoiniekan Oleg.

– A sanos vai, siunattu sä Jumaloin
Mi minuu vie elaijas vuottau?
I tervähgo, ilokse vihakkoloin,
Mual katetah mun kalmuhaudah?
Vai avua mul tozi, ei varata pie.
Suat palkakse hevon mintahtonet sit».

– Ei varata tiedäjät suurhaldijoi,
Dai kniäžilöin palkua heil’ ei pie;
On toveh da välly heil’ kieligi moin
I druužiu se taivahan kere.
On uduloin tuan vuvvet vie tulijat;
No ozan sun očas mä näin valpahas.
Voit mustoittua nygöi vie mun sanan sen:
On sodijan maine – vai ilo;
Sun nimi on sluavittu voittoloilles;
On veriäsTsar’gruadan sun kilbi;
Kai allot dai muanpindu vallas on sun;
Zaviiduiččou rozvo vai sun kohtaluo.
On sin’meren aldogi petteliäs
Niil siäsyöttäi kohtaloaijoil,
I kivi, i piili, i veiččigi täs –
Kai žiälöijäh voittajan aigoi…
Au harniškan grozavan ruanua sul eul;
On vardoiččii annettu vägeväle.

Sun uveh ei varua ni midä ni kus;
Se ellendäy ižändän mielen,
To hil’l’u on vihuajien nuolien ies,
To lendelöy toruandupellol.
Ni viluu, ni toruandua se varua ei…
Vai surman sä omassas suat ubehes».

Oleg muhahtih – očču sit hänen vai
Da silmygi syngettih mielel.
Kail nojaten sadulih, vaikkani häi,
Sil ubehel juronnu heittyy;
Käil prostihes ystäväs uskolližes
I silittäy, taputtau kaglua vie sen.

–Jiä hyvin, dovariššu, mun käskyläs.
On aigu meil erota tulluh;
Sit huogavu nygöi! Jalg’ei nouze enäm
Sun jalguimel kullitul lujal.
Nu, proššai sit, lauhtuvu – musta minuu.
Туö, ystävät, ottuat vai hebo nyt mun,
Vai kattuat se loimel da villuhurstil,
Mun niityle suiččilois viekkiä;
Da kezoittuat, syöttiät jyvil parahil;
Viel lähtehen juottuat vie sidä».

I brihačut eistyttih sen hevon kel,
A kniäžile toine sih tuodih uveh.
Družinanke omassah juhliu Oleg
Sie stokanoin helinän vallas.
Ku huondeslumi tukat vallonnuot heil
Piäl mainivon lain mägikalman.
Hyö endižii päivii sie pominoijah
I torii, kus lyödihes hyö yhtaigah.
–»Kus dovariššu mun on? – virkoi Oleg. –
Kus uveh mun, sanuot, on kiihkei?
Ong’ terveh? Ong’ kebjei vie juoksugi sen?
Ong’ leikillis, raju kui silloi?»
Sit kuundelou vastustu: – «Kummun piäl sen
Jo uinonnuh on uneh se igužeh».

Oleg vägev painaldi piän alahpai.
– «Kui gadaindu? – duumaiččou häi sih –
Sä kolduiččii kielas, sä mieletöi piä!
Sun pideli halveksie sanat!
Vie nygöigi kandanus uveh minuu».
Sit tahtoi sen hevon häi nähtä hos luut.
Vot raččastau pihaspäi iäres Oleg
Da Igor’gi gostien kere,
Hyö nähtäh – mäin piäl, randua läs Dnepr-joven,
Luut virutah sen jalohevon;
Net huuhtellah vihmat, net pölytytäh,
I lekuttau tuuli suugheinii niin piäl.

Knaz’ ubehen polgi sit piäkallole
Da virkoi: – «Mun ystävy, viru!
Sun izändy vahnu vie elos on vet:
Jo tulijoil terväh pominkoil,
Sä suugheiniä et kasta kirvehen al,
Et juota mun rungua verel hiilaval.
Так vot kuz ol’ peittynyh kuolendu mun!
Luu uhkaili kuolendal minuu!»
Piäs kuolluospäi tyhjäs n’oloi kalmumuan
Sil aijal sih šihišten hiibii;
Gu lentu se jalgoih pyöräldihes,
I n’uokattu ruhtinas vongahtihes.
Jo kruugukauhat, kuohujen suhištah
Olegan niil itkupominkoil;
Sie ištutah Igor’ da Ol’ga mäin piäl;
Läs randua sie juhliu družina;
Hyö rnustellah päivät net kai mennyžet
Da bojut, kus yhtes hyö lyödiheze.

Taival 2014